Komputerisoikaa nämä!

12,50 

Kertomuksia Jyväskylän yliopiston laskentakeskuksen historiasta
Niinikangas, Vesa
978-951-39-3863-5;
Jyväskylän yliopisto. Tietohallintokeskus
2010

Komputerisoikaa nämä! Kertomuksia Jyväskylän yliopiston laskentakeskuksen historiasta Uusi Komputerisoikaa nämä! -kirja kertoo Jyväskylän yliopiston laskenta- ja atk-keskuksen, nykyisen tietohallintokeskuksen nelikymmenvuotisesta historiasta. Kertojina ovat laitoksen johtajina ja muissa tehtävissä toimineet henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet atk-palvelujen tuottamiseen Jyväskylän yliopistossa.

Teoksen on kirjoittanut tiedetoimittaja Vesa Niinikangas ja se perustuu dokumenttiin, joka esitettiin Jyväskylän yliopiston tietohallintokeskuksen 40-vuotisjuhlassa toukokuussa 2008. Teemahaastattelujen avulla Niinikangas on kerännyt tietoa tietohallintokeskuksen johtajien ja henkilökunnan kokemuksista. Kirjan tarinoiden avulla piirtyy kuva nopeasta teknologisesta muutoksesta sekä yliopiston muototutumisesta ja kasvusta.

- Laskentakeskuksen historiaa leimaavat pioneerihenki ja innostus. Mikään tehtävä ei ollut mahdoton, kun luotiin uusia palveluita ja kehitettiin organisaatiota, Niinikangas kertoo.

Niinikankaan mukaan laskentakeskuksen, kuten koko yliopiston etuna oli sen pienuus. Kaikki tunsivat toisensa ja keskusteluja käytiin paljon myös epävirallisissa ympyröissä. Samaa sukupolvea olevat uranuurtajat muodostivat tiiviin yhteisön.

6 varastossa

Lisätiedot