Kirjasto keskellä kampusta

2,00 

Jyväskylän yliopiston kirjasto 100 vuotta
Kokko, Marja, Olsbo, Pekka, Tuominen, Kimmo
978-951-39-4956-3; 0358-7541
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja (46)
2012

Jyväskylän yliopiston kirjaston 100-vuotisen historian juhlateos, Kirjasto keskellä kampusta, julkistettiin kutsuvierasseminaarissa pe 16.11.2012.

Kirjan ovat toimittaneet kirjaston informaatikko, dosentti Marja Kokko, julkaisukoordinaattori Pekka Olsbo ja johtaja Kimmo Tuominen.

Juhlateoksen kirjoittajat ovat maamme tieteellisten kirjastojen ja museoalan asiantuntijoita sekä tieteen harjoittajia. Teos rakentuu 11 artikkelista ja sekä lyhyemmistä katsauksista.

Teoksessa käsitellään aikaisemmassa tutkimuksessa vähäiselle huomiolle jääneitä kirjaston varhaisvaiheita sekä kirjaston roolia osana hahmottuvaa tieteellisten kirjastojen kansallista verkostoa. Teoksen ajallinen pääpaino on yliopistokirjaston vaiheessa, joka alkoi vuonna 1966, kun Jyväskylän yliopisto aloitti toimintansa.

Teos ei ole kuitenkaan kronologinen esitys, vaan kirjoittajat keskustelevat muun muassa siitä, miten ja miksi tieteellisen kirjaston perinteiset ydintoiminnot ja uudet asiakaslähtöiset palvelut ovat viimeisten vuosikymmenien aikana muuttuneet.

17 varastossa

Lisätiedot