Suomen mediamaisema

5,00 

Nordenstreng, Kaarle; Nieminen, Hannu
978-951-768-616-7;
Vastapaino.
2017

Nykysuomalaisen arjessa media - sekä perinteinen joukkoviestintä että uusi sosiaalinen media - on läsnä lähes puolet valveillaoloajasta eli kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Kansantaloudessakin medialla on edelleen merkittävä asema, vaikka sen osuus bruttokansantuotteesta on ollut laskusuunnalla 1990-luvulta saakka. Erityisesti internetin myötä kaikki elämänalueet ovat median vaikutuspiirissä.

Tämä uudistettu laitos sisältää perustiedot suomalaisen median tilasta 2010-luvun puolivälissä: joukkoviestimistä, kirjallisuudesta, elokuvista ja äänitteistä, kirjastoista ja kielivähemmistöjen mediasta. Kirjassa käsitellään myös uusia mediamuotoja ja viestintäpolitiikkaa, ja Suomen mediamaisemaa tarkastellaan ennen kaikkea tuotannon ja rakenteiden kautta. Näiden joukkoviestinnän instituutioiden tunteminen on välttämätöntä niin alan opiskelijoille ja tutkijoille kuin ammattilaisille.

1 varastossa

Lisätiedot