Patterns of career involvement of elite Chinese athletes

2,00 

Feng, Junjie
951-790-196-8; 0357-2498
LIKES Research Center for Sport and Health Sciences / Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES.
LIKES Research Reports on Sport and Health / Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja (169)
2005

Jun Jie Feng havaitsi väitöstutkimuksessaan, että kiinalaiset huippu-urheilijat ovat hallitsevan kansallisen urheilujärjestelmän ja länsimaisen vaikutuksen ristipaineessa. Länsimaille tuntemattomina pysyneet valtiojohtoiset huippu-urheiluohjelmat vaativat kiinalaisilta urheilijoilta täysipainoista omistautumista lajiinsa, ja ne ovatkin olleet avain Kiinan menestykseen olympialaisissa ja MM-kilpailuissa.

Nyt suuri osa kiinalaisista urheilijoista kuitenkin kokee koulutukseen ja ammattiin liittyvät vaatimukset urheilu-uran kannalta ongelmatekijöiksi, mikä kertoo Fengin mukaan kasvavan globalisaation seurauksista kiinalaisessa järjestelmässä. Lisäksi se kuvastaa huippu-urheilun kansainvälisen järjestelmän samankaltaisuutta, sillä tutkimuksessaan Feng löysi yhtäläisyyksiä kiinalaisten ja suomalaisten huippu-urheilijoiden elämänuran muotoutumisessa.

Sosiaaliset kontaktit kannustavat urheilijaa

Tutkimuksessa ilmeni myös, että urheilijan taustaan liittyvillä tekijöillä on suuri vaikutus hänen urakehitykseensä. Tietyn urheilulajin valitseminen oli yhteydessä urheilijan sosiaaliseen ja maantieteelliseen taustaan sekä ikään. Omien menestyskokemusten ja henkilökohtaisten motiivien lisäksi urheilijalle läheisten ihmisten, etenkin vanhempien ja valmentajien, kannustus, vaatimukset ja kiinnostus osoittautuivat valittuun lajiin sitoutumiseen vaikuttaviksi merkittäviksi tekijöiksi.

- Kiinan urheilujärjestelmälle on ominaista, että urheilijoiden suhteet valmentajiin ja joukkuetovereihin ovat läheiset ja vuorovaikutteiset. Näin nuorten ympärille muotoutuu oma, urheilun täyttämä maailmansa, jossa heitä motivoidaan ja autetaan keskittymään kestävän uran luomiseen, Feng kuvaa.

Ammatillisen koulutuksen ja urheilu-uran ristiriidat kansainvälisiä

Tutkimuksensa kohteeksi Feng valitsi 1112 kiinalaista urheilijaa, jotka olivat olympiavoittajia, maailmanmestareita tai kilpailuihin osallistuneita muita urheilijoita sekä joukkuelajeissa kansallisen pääsarjan edustajia. Länsimaisena vertailuaineistona hän käytti Pauli Vuolteen aiemmin tekemää tutkimusta suomalaisista huippu-urheilijoista.

Jun Jie Feng havaitsi, että kulttuurieroista huolimatta suomalaisia ja kiinalaisia huippu-urheilijoita yhdistävät samat ongelmat. Ne liittyvät ristiriitaisiin valintoihin, joita nuorten täytyy tehdä toisaalta koulutuksen ja ammatinvalinnan, toisaalta urheilu-uran välillä. Feng näkeekin, että esiin tulleita ongelmia urheilijoiden eri elämänalueilla ja eri elämänvaiheissa tulisi pohtia enemmän myös huippu-urheilun kansainvälisillä foorumeilla.

Feng uskoo, että hänen tutkimustuloksensa auttavat urheiluseuroja ja valmentajia ymmärtämään ongelmia, joita urheilijat joutuvat kohtaamaan eri elämänvaiheissaan. Hän toivoo tutkimuksensa herättävän keskustelua siitä, miksi ja miten nuoret suuntautuvat urheilu-uralle, ja miten he säilyttävät motivaationsa muuttuvassa yhteiskunnassa.

Abstract

Patterns of Career Involvement of Elite Chinese Athletes - In Partial Comparison to the Career Involvement of Elite Finnish Athletes

This study examined the process of career involvement of elite Chinese athletes on which the focus were on the issues of how and why young Chinese athletes became involved and committed into sport careers. In addition, the comparative data had been used for the purpose of finding out the career problems faced by elite Finnish and Chinese athletes while being involved in sports as well. The subject of the present study was 1112 elite Chinese athletes who were mostly the winners of Olympics and World Championships,

2 varastossa

Lisätiedot