Opettajan työ ja oppiminen

2,00 

Nummenmaa, Anna Raija; Välijärvi, Jouni; Jokinen, Hannu; Sarja, Anneli; Savonmäki, Pasi; Tynjälä, Päivi
951-39-2463-7;
Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos
2006

Opettaja opettaa ja oppii samanaikaisesti. Oppilaan ja opettajan roolit eivät enää ole toisistaan täysin erillisiä. Eivät edes koulussa. Oppimisen vaikuttavuus syntyy vuorovaikutuksesta, jossa toki opettaja on yleensä asiantuntija ja oppilas noviisi. Esimerkiksi tietotekniikan alueella roolit voivat kuitenkin kääntyä päinvastaisiksi. Moderni opettajuus onkin kykyä muuttaa pedagogista toimintatapaa tilanteen edellyttämällä tavalla. Opettaja tarvitsee myös sosiaalista herkkyyttä ja asenteellista valmiutta valita oppimisen keinot tilanteen mukaan. Opettajuuteen kuuluu myös halu oppia kaiken aikaa uutta.

Kirjassa luomme näköalaa siihen, miten opettajan työ muuttuu kaiken aikaa. Opettajalla on aina ollut keskeinen rooli suomalaisen identiteetin rakentajana. Artikkeleissa haemme vastausta siihen, mitkä tekijät tällä hetkellä voimakkaimmin luovat uudeksi opettajan professiota. Millaiselle arvojen, asenteiden ja taitojen luomalle perustalle muutosten kohtaaminen rakentuu. Kirjan toisessa osassa esittelemme välineitä työstää odotusten ja ympäristön muutosta uusiksi yhteistyön ja opettajuuden kehittymisen työkaluiksi. Viimeisessä osassa pureudumme opettajankoulutuksen mahdollisuuksiin opettajan asiantuntijuuden uudistamisessa ja avartamisessa.

1 varastossa

Lisätiedot