Muki lahjapakkauksessa/ Mug in a gift box (Mainio-Rosetti, blue)

20,00 

 

Huom! Myynnissä myös kirjasto Lähteen kahvilassa sekä Semman ravintoloissa Belvedere, Uno, Piato ja Ylistö.

 

Jyväskylän yliopiston sinikuvioinen posliinimuki lahjapakkauksessa. Arabian valmistama Mainio-sarjan tuote yliopiston omalla uniikilla Rosetti-kuosilla. Pohjaleimassa merkinnät: Jyväskylän yliopisto, Amica veritas sekä Arabia, Finland.

 

Rosetti-sarjan kuosin on suunnitellut jyväskyläläinen Nina Huisman Mustavalkea Oy:stä. Keräilyharvinaisuus!

 

 ”Rosetti eli ruusuke on klassisen arkkitehtuurin pyöreä, usein reliefimäinen koristemuoto, joka muistuttaa ruusun kukkaa. Lähtökohtana pidetään auringonkehräaihetta. Maalatulla sinisellä pohjalla olevia rosetti-kuvioita on käytetty Seminaarinmäen uusrenessanssirakennusten räystäsfriiseissä. Runsaat julkisivukoristeet olivat tyypillisiä 1800-luvun lopun uusrenessanssiarkkitehtuurille. Vuosina 1879-1883 valmistuneiden Jyväskylän seminaarirakennusten rosetti-aiheet lisättiin räystäsfriisiin rakennukset suunnitelleen arkkitehdin Konstantin Kiseleffin aloitteesta elävöittämään julkisivuja. Kipsistä valmistetut rosetit toimitettiin Helsingistä Jyväskylään Kiseleff & Heikelin rakennuskonttorista.” 

 

University’s Rosetti pattern china mug made by Arabia. Pattern designer: Nina Huisman, Mustavalkea Ltd, Jyväskylä

Shape: classical Mainio-series by Arabia

Color: navy blue and white

 

The product series called “Rosette” is designed by Jyväskylä based artist Nina Huisman from Mustavalkea Ltd. Collector´s item!

 

In classic architecture, the rosette is a round, often relief-like ornament that resembles a rose. It is believed that the motif is originally based on the halo of the sun. The friezes of the Neo-Renaissance buildings on the Seminaarinmäki campus feature rosettes on a blue-painted background. For late 19th-century Neo-Renaissance architecture, such elaborate façade ornamentation was typical. The idea for the rosette motifs to liven up the façades of the Jyväskylä Teacher Seminary buildings, built in 1879-1883, came from Konstantin Kiseleff, the architect of the buildings.

1882 varastossa

Lisätiedot