Makumatkalla

2,00 

Innostavia ideoita ruokakasvatukseen
Rauramo, Ulla
978-952-451-575-7;
PS-kustannus.
Taito
2013

Ruokamuistot syntyvät jo imeväisiässä. Kiinnostus ruokaan herää päiväkoti-iässä, ja murrosikäisillä monet tavat ja tottumukset ovat jo niin vahvassa, että ne säilyvät läpi elämän. Ruoka on nautinto ja ilo, keskustelun virittäjä ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Jo kasvuiässä omaksutut hyvät ruokailutavat auttavat terveyden ylläpitämisessä.

Tässä oppaassa ruokakulttuuria valotetaan kahdeksalta taholta käytännön harjoitusten avulla. Kirjan tavoitteena on muun muassa lisätä lasten kiinnostusta ruokamaailmaan ja auttaa heitä löytämään itsestään uudenlainen makumatkailija sekä helpottaa ruuan valintaa. Jokaisessa osiossa on aluksi aiheen taustoitusta eli eväät keskeisistä asioista ja käsitteistä. Sen jälkeen on erilaisia osallistavia tehtäviä. Tehtäviä voi yhdistää monipuolisesti eri oppiaineisiin. Kirja soveltuu niin koulukäyttöön kuin aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä kerhoihin.

Lähdetään yhdessä makumatkalle ja ohjataan lapsia ja nuoria suhtautumaan ruokaan rohkeasti ja mielenkiinnolla.

2 varastossa

Lisätiedot