Laatu perusopetuksessa

10,00 

Kuusisto, Riikka
978-952-451-596-2;
PS-Kustannus.
Opetus 2000
2013

Kasvatus- ja opetusalalla laatu voidaan määritellä lasten ja nuorten kasvatus- ja opetusprosessiin liittyvänä hyvänä toimintana, joka näkyy kaikilla toiminta- ja päätöksentekotasoilla. Toimintaympäristön muutokset luovat jatkuvia haasteita palveluiden tason ylläpitämiseksi ja siten tarvetta hallinnan välineistön yhdenmukaistamiseksi.Laatutyöllä toiminnalle luodaan tavoitetaso, joka varmistaa sen, että työn tavoitteet noudattelevat voimassa olevia säädöksiä ja ovat realistisia työhön käytettävään aikaan nähden. Toiminnan selkeyttämisellä laatutyö pikemminkin vapauttaa resursseja kuin lisää työmäärää.

Teos on ensimmäinen perusopetuksen laadunhallintaa tukeva materiaali opetuksen järjestäjän, rehtorin ja opettajan työn tueksi. Laatutyön eteneminen on jaettu 10 vaiheeseen, joiden avulla voidaan selkeästi arvioida, missä ollaan menossa ja miten toiminnassa on onnistuttu. Kirjassa laatusanasto tulee tutuksi ja laatuosaamisen vahvistamisella annetaan arvokkaalle työlle merkitystä. Julkaisuun on koottu myös erilaisia kunnissa rakennettuja malleja, joista lukija voi poimia ehdotuksia omaan kehittämistyöhönsä.

Kirjan loppuun on koottu Opettajan laatuopas, jossa tuodaan tiivistetysti esiin opettajalle merkityksellinen laatu perusopetuksessa ja se, miten laatua perusopetuksessa voidaan kehittää.

1 varastossa

Lisätiedot