Kyky ja tahto
5,00 €
Suomen puolustus murroksessa
Nokkala, Arto
978-952-291-045-5;
Docendo.
2014
Suomen puolustuksessa on murroksen merkkejä. Säilyykö puolustuskyky? Millaisia voimavaroja tarvitaan, jos aiotaan yhä puolustautua liittymättä sotilasliittoon? Onko 2020-luvulla edessä uudistus, jossa asevelvollisuus ja muut totutut peruspilarit horjuvat? Nämä ja monet muut kysymykset kohdataan jo nyt eikä vasta eduskunnan seuraavalla vaalikaudella.
Nokkalan kirja tarttuu puolustuksen ydinkysymyksiin. Hän asettaa ne taustaan ja kansainvälisiin yhteyksiin unohtamatta sitä, miksi aseita ylipäätään käytetään. Lukijalle syntyy kattava kuva, joka ylittää turvallisuuden päivänpolitiikan rajoja ja helpottaa ajankohtaisen keskustelun seuraamista.
Elämme yhteistyön ja laajan turvallisuuden aikaa. Puolustus kansainvälistyy. Kansallinen puolustus riippuu toisista valtioista entistä enemmän. Venäjä uusii asevoimiaan, Yhdysvallat vetäytyy Euroopasta ja Arktis on entistä tärkeämpi. Kyberturvallisuus on uusi haaste maanpuolustukselle.
Suomessa kehitellään uutta yhteiskunnan turvallisuutta, johon myös puolustus liittyy. Puolustusvoimilla varaudutaan myös muuhun kuin maan puolustamiseen. Tärkeintä on kuitenkin pystyä torjumaan hyökkäys, jollaista monen on nykyisen rauhan oloissa vaikea kuvitella.
Mitä uskottava puolustuskyky tarkoittaa? Kirjassa tehdään terävä analyysi, joka perustuu alan tutkimukseen ja pitkäaikaiseen näiden kysymysten seurantaan. Kykyjen ohella tarvitaan vankkaa puolustustahtoa. Kirjassa pohditaan myös haasteita, joita yhteiskunnan muutos sille tuottaa.
1 varastossa