Krokotiilijuoksu ja 234 muuta toimintaideaa motoristen taitojen kehittämiseksi

15,00 

Jaakkola, Timo
978-952-451-607-5;
PS-kustannus.
Taito
2014

Säännöllinen liikunta ei paranna ainoastaan terveyttä, vaan se edistää myös oppimista. Tässä kirjassa esitellyt leikit ja pelit tarjoavat erinomaisia aktiviteetteja tukea motoristen perustaitojen oppimista ja ylläpitämistä. Pääosassa on silti mukava yhdessä tekeminen.

Kirjassa esitellään 235 harjoitetta, jotka keskittyvät liikkumis-, tasapaino- ja välineenkäsittelytaitoihin. Lisäksi esitellään perinteisiä suomalaisia leikkejä ja pelejä. Harjoitteissa on annettu esimerkkejä, miten niitä voi helpottaa tai vaikeuttaa.

Suurin osa kirjan harjoitteista on sellaisia, että ne soveltuvat kaikille varhaiskasvatuksesta aikuisten ohjaamiseen. Erityishuomio on motoristen perustaitojen omaksumisen vaiheessa, joka kestää kolmannesta ikävuodesta aina kahdeksaan ikävuoteen saakka. Kyseinen vaihe on keskeinen, sillä sen aikana lapset omaksuvat suurimman osan motorisista perustaidoista, mikäli heillä on elinympäristössään mahdollisuus harjoitella niitä.

1 varastossa

Lisätiedot