Interrelationships of physical activity and depressive symptoms with cardiometabolic risk factors

5,00 

Korniloff, Katariina
978-951-39-5192-4; 0356-1070
University of Jyväskylä.
Studies in sport, physical education and health (193)
2013

Moni suomalainen tuntee terveysliikuntasuosituksen: kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa ainakin 2,5 tuntia viikossa tai raskasta liikuntaa tunti 15 minuuttia viikossa ja lisäksi lihasten voimaa ja kestävyyttä ylläpitävää tai lisäävää liikuntaa vähintään kahtena päivänä viikoittain. Kuitenkin ainoastaan reilu kymmenes täyttää suosituksen kokonaisuudessaan. Liikkumattomuudesta onkin muodostunut kansantautiemme vahva uhkatekijä.

Terveyteen liittyvät riskitekijät kasaantuvat henkilöille, joiden fyysinen aktiivisuus on vähäistä. Tämä käy ilmi Katariina Korniloffin terveystieteiden väitöstutkimuksesta, jossa hän tarkasteli 45-74-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden yhteyttä masennusoireisiin sekä kardiometabolisiin riskitekijöihin, joihin lukeutuvat sydän- ja verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskitekijät. Näiden riskitekijöiden kasaumaa kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi.

Laajaan väestöotokseen perustuva väitöstutkimus paljasti ensimmäistä kertaa metabolisen oireyhtymän ja masennusoireiden yhdysvaikutuksen liikunnan harrastamiseen. Kun tarkasteltiin niitä kymmentä prosenttia väestöotoksesta, joilla oli masennusoireita ja metabolinen oireyhtymä samanaikaisesti, lähes puolella vapaa-ajan liikunta oli vähäistä.

Korniloffin väitöstutkimus vahvistaa tietoa liikunnallisen elämäntavan tärkeydestä. Tutkimuksen vanhimmasta ikäryhmästä (65-74-vuotiaat) viidenneksellä oli masennusoireita, ja heidän vapaa-ajan liikunnan harrastamisensa oli ollut alhaisempaa jo 45 vuoden iästä lähtien suhteessa heihin, joilla ei ollut masennusoireita. Tässä vanhimmassa ikäryhmässä myös sydänsairauksien sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien esiintyvyys oli suurempaa niillä, joilla oli masennusoireita.

Korniloffin väitöskirjasta käy ilmi myös tapaturmien yhteys masennusoireisiin. Henkilö, jolla on masennusoireita, joutuu lääkärin hoitoa vaativaan tapaturmaan lähes kaksi kertaa todennäköisemmin verrattuna henkilöön, jolla ei ole masennusoireita. Lisäksi tapaturmasta toipuminen on masennusoireisella kolme kertaa hitaampaa; yhden viikon sijasta toipuminen vaatii kolme viikkoa, toteaa Korniloff.

Tutkimus osoitti lisäksi sen, että liikkumattomuuden terveydelliset riskit tiedostetaan väestötasolla. Vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Liikkumattomuutta selitettiin ajan puutteella ja saamattomuudella. Nämä suuremmassa sairastumisriskissä olevat tulisi löytää heidän terveyden seuraamiseksi ja toisaalta mahdollisuuksien kartoittamiseksi. Varhaisella puuttumisella olisi mahdollista ennaltaehkäistä oireiden puhkeaminen sairauksiksi asti.

Korniloffilla oli käytössä vuonna 2007 kerätty lähes kolmentuhannen henkilön väestöpohjainen satunnaisotannalla kerätty aineisto kolmen sairaanhoitopiirin alueelta. Masennusoireita väestöotoksessa oli viidellätoista prosentilla, naisilla hieman enemmän kuin miehillä. Kun taas metabolisen oireyhtymän esiintyvyys oli puolestaan yleisempää miehillä (56 %) naisiin verrattuna (51 %).

Tällä hetkellä masennuksen vallitseva hoitomuoto on lääkitys. Masennuslääkkeiden käyttö onkin kymmenkertaistunut parissa kymmenessä vuodessa. Aikaisempi tutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, että myös liikunnan avulla on mahdollista vähentää masennusoireita jopa yhtä tehokkaasti perinteisen lääkehoidon kanssa. Liikunnalla olisi potentiaalia toimia lääkkeettömänä hoitomuotona, sillä masennuksen taustalla on lukuisia monimutkaisia elimistön toimintaan liittyviä mekanismeja, joihin liikunnan avulla pystytään vaikuttamaan.

12 varastossa

Lisätiedot