Henkilön psykiatria

5,00 

Psykiatrian dialektinen filosofia
Heinänen, Hannu
978-951-39-7173-1; 0075-4625
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (590)
2017

Sanana henkilön kehitti 1800-luvulla ikivanhasta suomen sanasta henki Jyväskylän piirilääkäri Wolmar Schildt-Kilpinen. Hän ei tyytynyt latinan persona-sanan suomennokseen persoona, vaan liitti sen henki-sanan kautta käsitteellisesti dialektiseen kieltämisen kieltämisen prosessiin kansankulttuuri – korkeakulttuuri – kansalliskulttuuri. Siten henkilö pystyi ilmaisemaan yhteisöllisyyttä ja yhteisyyttä yksilötasolla ja liittyi snellmanilaiseen hengenfilosofiaan. Käsitteellisen sisällön henkilö sai snellmanilaisesta persoonallisuuden ideasta. (Kansainvälisellä suunnitelmakielellä, esperantoksi, melko suora käännös henkilölle on spiritulo.)

Vaikka sanoina henkilöä ja persoonaa käytetään usein synonyymeina, käsitteellisesti henkilön syvyys-ulottuvuus suhteessa persoonan laajuus-ulottuvuuteen havainnollistuu psykiatrian eettisessä tarpeessa ihmisen kohtaamiseen. Ihmisen kohtaaminen merkitsee ontologista ihmisenä olon näkökulmaa psykiatrian filosofiassa eikä nykyisin vallitsevaa tieto-opillista psykopatologian tieteenfilosofian näkökulmaa, joka pohtii sairausoireita ja ihmistäkin tiedollisena kohteenaan. Karl Jaspers pohti psykiatrian filosofiaa ontologisesti kehittäessään fenomenologista psykiatriaa klassikkoteoksessaan Allgemeine Psychopathologie. Vaikka Jaspers ja Snellmankaan eivät tunteneet henkilö-sanaa, snellmanilaisen filosofian ohella jaspersilainen filosofia tulee avuksi pohdittaessa henkilön käsitettä ja vaikutusta psykiatrian filosofiassa.

Henkilön kohtaamaa psykiatriaa tarkastellaan prosessina vallitsevasta kliinisestä käytännöstä lähtien ja suuntautuen henkilön autonomian huomioimiseen ja mahdolliseen toteutumiseen psykiatriassa. Henkilön kohtaaminen psykiatriassa toteutuu kieltämisen kieltämisen prosessissa akuuttihoito – pitkäaikaishoito – kuntoutus. Kuntoutuksen vaiheessa selkiytyy henkilön autonomialle ja käsitteelliselle syvyydelle välttämätön psykiatrian ylittäminen, mikä osoittautuu myös psykiatrian itsetiedostukselle välttämättömäksi. Psykiatria jäsentyy itsetietoisesti prosessiksi henkilön sosiopsykiatria – kehityspsykiatria – autonomian psykiatria. Henkilön käsitteen ylittäessä psykiatrian psykiatria ottaa sivistyksellisesti haltuunsa omat filosofiset perusteensa.

Henkilön psykiatrian dialektiikassa henkilön syvyys-ulottuvuus ilmenee alun käsitteessä abstraktiutena ja relatiivisuutena, joka konkretisoituu ja tarkentuu vasta kieltämisen kieltämisen prosessissa. Dialektisena kokonaisuutena konkreettinen totaliteetti, jota snellmanilainen henkilö henkisesti sisältää ja johon se osallistuu, saa enemmän prosessiluonnetta jaspersilaisen filosofian rajatilanteen käsitteessä.

Vasta henkilön sisältämän itse–maailma -suhteen tarkastelu maailmankuvan rajatilanteessa, mieronkuvana, paljastaa henkilön syvyys-ulottuvuuden ja persoonan laajuus-ulottuvuuden eron. Havainnollistaaksemme mieronkuvaa teemme ajatuskokeen kolmella järkeilyllä. Mieronkuvan negatiivisina puolina paljastuvat ääriobjektivistinen tiedollinen asenne ’minua ei ole’; persoonan yhteiskunnallisten roolien mukaiset oikeudet ja vapaudet, myös psykiatriaa koskevassa auttajaroolissa; samoin persoonan yhteiskunnallisen itsekkyyden yhteisöllinen itsettömyys, henkilön kannalta ’itsekäs itsettömyys’. Positiivisina rajatilanteen ratkaisuina tulevat esiin tasa-arvon merkitys yhteiskunnallisena perus-tunnustussuhteena; vierauden merkitys distanssina kansanomaiselle arkiajattelulle ja ero mieroudesta; samoin yhteisyyden etiikka.

 

6 varastossa

Lisätiedot