Fanikirja

5,00 

Tutkimuksia nykykulttuurin fani-ilmiöistä
Nikunen, Kaarina
978-951-39-3377-7; 1457-6899
Jyväskylän yliopisto. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos / Nykykulttuurin tutkimuskeskus
Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja (96)
2008

Faniudesta on lyhyessä ajassa tullut sekä näkyvä kulttuuri-ilmiö että kiinnostava ja haastava tutkimuskohde. Samalla kun fanitutkimus on vakiinnuttanut asemaansa tutkimusalueena, se on vähitellen etääntynyt alkuaikojen faniutta oikeuttavasta ja sen erityisyyttä korostavasta tehtävästä. Huomio on siirtynyt faniuden monimuotoisuuteen ja sen rooliin osana virtuaalista, globaalia mediamaailmaa. Nyt tutkimuksessa vahvistuvat myös alueen lähtökohtien kriittinen arviointi ja uusien näkökulmien soveltaminen.

Tämän teoksen artikkeleissa fani-ilmiötä tarkastellaan uusista tai alueella vähemmän käytetyistä näkökulmista. Teemoina ovat medioitumisen ja osallistuvien kulttuurien ohella faniuden suhde leikkikulttuureihin sekä uskontoon ja uskonnollisuuteen, vertaileva näkökulma faniuteen, fanikulttuurien vaikutus tuotteiden taloudelliseen käyttöarvoon, internetin yleisösuhteessa aiheuttamat muutokset sekä klassikkokirjailijalle omistautunut verkkoyhteisö. Samalla teoksessa luodaan ajankohtaista läpileikkausta Suomessa tehtävästä monitieteisestä fanitutkimuksesta.

3 varastossa

Lisätiedot