Elinikäinen oppija

2,00 

Livslångt lärande
Berghäll, Anna
952-451-020-0;
PS-kustannus.
2000

Teos on suomalaisten opettajien selviytymistarina ja raportti sodanjälkeisten vuosikymmenten taloudellisesta kasvusta, koulun kehityksestä ja kansakunnan sivistystahdosta. Opettajien omat lapsuudenkokemukset, kouluaikaiset muistot, opettajan uralle hakeutumisen tietoiset perustelut ja sattumienkin vaikutus luovat kolmentoista opettajan kertomuksen taustan.

Kuvaukset lasten ja nuorten kanssa työskentelystä muodostavat silminnäkijätodistuksen, joka antaa kollegoille voimaa ajankohtaisten ongelmien ratkaisemiseen ja muillekin vakuuden opettajien kyvystä ja halusta opettaa ja olla samalla itsekin elinikäinen oppija. Käytännön koulupidossa kertynyt vuosikymmenienkin kokemus kiteytyy kirjan artikkeleissa kasvatusviisaudeksi, jossa ulkoisille puitteille ja hallinnollisille määräyksille jää reunaehtojen merkitys.

Keskeisimmäksi sanomaksi nousee aikakaudesta tai oppiaineista riippumaton opettajan oman persoonallisuuden ja kasvatusajattelun merkitys. Elinikäinen oppija on toteutettu yhteistyössä OKKA-säätiön kanssa, ja kirja perustuu laajaan pohjoismaalais-balttilaiseen keräys- ja tutkimushankkeeseen.

1 varastossa

Lisätiedot