Dissenting visions

5,00 

The executive, parliament and the problematic Anglo-American Atomic Collaboration in the changes of British atomic foreign policy 1945-6
Roitto, Matti
978-951-39-6383-5; 1459-4323
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in humanities (268)
2015

Matti Roitto on käyttänyt työssään muun muassa monia pitkään salaisena pidettyjä asiakirjalähteitä. Tutkimus pystyy siksi haastamaan amerikkalaiskeskeistä esitystapaa anglo-amerikkalaisesta atomienergiayhteistyöstä ja murskaa vuodesta 1974 tutkimuksissa toistetun väitteen Britannian parlamentin olemattomasta roolista atomiongelman ratkaisupyrkimyksissä.

Britannian atomiulkopolitiikan muutoksia tutkiva väitös nostaa esille mahdollisuuden, että sodanjälkeinen atomidiplomatia saattoi olla myös lännen sisäistä, eikä vain Neuvostoliittoa vastaan suunnattua. Lisäksi väittelijä havainnoi virkamiesten tärkeän roolin politiikan muutoksissa ja valmistelussa. Kaikkiaan työ tarjoaa parlamenttitutkimukselle vaihtoehtoisia näkökulmia.

Anglo-amerikkalaisen yhteistyön tuloksena syntyneet, 70 vuotta sitten Hiroshimassa ja Nagasakissa käytetyt atomipommit muuttivat maailmaa perusteellisesti. Voidaan puhua jopa atomiajan aamunkoitosta. Yleisesti tuolloin pohdittiin sitä, mihin kaikkeen uusi keksintö vaikuttaa, ja mitä sille tulisi tehdä. Tilannetta kuvaa hyvin termi ”atomikysymys”.

1945-1946 oli erittäin tärkeä ajanjakso, joka tuli määrittelemään pitkälti ihmisten ja valtioiden suhtautumista ja ymmärrystä paitsi uudesta teknologiasta myös useista sodanjälkeisistä ongelmista. Tätä ajanjaksoa on historiantutkimuksessa käsitelty kuitenkin sangen lyhyesti, teemat ovat usein painottuneet laajemmin kylmään sotaan.

Aiempaa tutkimusta on luonnehtinut keskittyminen Yhdysvaltojen merkittävään rooliin ja sen suhteisiin, erityisesti Neuvostoliiton kanssa. Britannian osuutta sodanjälkeisen atomikysymyksen muotoutumisessa ja ratkaisuyrityksissä on tutkittu sangen vähän.

Brittiparlamentilla aiemmin luultua isompi rooli

Roiton tutkimus osoittaa, että vastoin parlamentti- ja atomiasioiden tutkimuksessa usein esitettyjä väitteitä, Britannian parlamentti pyrki ja pystyi aktiivisesti osallistumaan keskusteluun. Se onnistui myös parlamentarisoimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näitä aloja on yleensä pidetty vain hallituksen tehtäviin kuuluvina ja parlamentin ulottumattomissa olevina.

Parlamentin vaikutusmahdollisuuden on nähty toimivan lähinnä budjettimenettelyjen kautta. Väittelijä ottaa kuitenkin vahvasti kantaa ns. uuden parlamenttihistorian puolesta ja korostaa myös muiden teemojen kuin retoriikan, diskurssien, lainsäädäntötyön ja perinteisempien aiheiden tutkimuksen tärkeyttä. Työssä osoitetaankin eri toimijoiden tuottamien lähteiden vertailevan tutkimuksen ja kontekstoinnin merkitys: Parlamentaarinen paine ja sen vaatima sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön salaisen politiikan sijaan rajoitti hallituksen toimintamahdollisuuksia.

Virkamiesten ja diplomaattien vaikutus oli paljon aiemmin luultua suurempi Britanniassa. Uuden hallituksen noustessa valtaan syksyllä 1945, kukaan sen ministereistä ei tiennyt aiemmasta atomipolitiikasta, angloamerikkalaisesta yhteistyöstä tai tutkimuksesta mitään. Virkamiehet suosittelivat salaista yhteistyön politiikkaa. Britannian on myös yleisesti väitetty tehneen päätöksen atomiaseen kehittämisestä vasta vuonna 1947. Roiton tutkimus osoittaa kuitenkin, että se oli tavoitteena välittömästi jo vuonna 1945.

Amerikkalaisten nihkeä suhtautuminen yhteistyöhön oli ollut selvää jo heti syksyllä 1945. Virkamiehet, riippuvuus aiemmista päätöksistä ja kansainvälinen tilanne vaikuttivat niin, että atomipolitiikasta tuli realistista ja salaista. Rinnalle jäi kuitenkin myös kansainvälisen yhteistyön linja, jota amerikkalaiset yllättäen tässä vaiheessa tukivat.

 

14 varastossa

Lisätiedot