Asiakkaana ihminen

2,00 

Työnä huolenpito ja auttaminen
Mattila, Kati-Pupita
978-952-451-439-2;
PS-kustannus.
2010

"Olen varma siitä, että ihmisten on syytä välittää toisistaan. Olen varma siitä, että välinpitämättömyys on tappio, jossa ihminen menettää jotakin itsestään."

Ammattitaidon ylläpitämiseksi ja oman inhimillisen herkkyyden säilyttämiseksi on tärkeää, että pohdimme vaikeitakin hoitoon, huolenpitoon ja auttamiseen liittyviä kysymyksiä. Tässä kirjassa teologian tohtori, lääketieteen lisensiaatti Kati-Pupita Mattila johdattelee lukijan sekä kiperien että lohdullisten kysymysten äärelle. Aiheina ovat muun muassa hyvän hoidon järjestäminen, kunnioittamisen ja asenteen merkitys auttamistyössä, syrjäytymisen ehkäisy, asiakkaan elämäntapavalintoihin puuttuminen sekä ihmissuhdetyöntekijän syyllisyydentunteet.

Teos antaa osuvia lähtökohtia ammatillisen varmuuden lisäämiseen ja eettisten laatukriteerien luomiseen. Se myös rohkaisee etsimään niitä tekijöitä, jotka ovat oman ja työyhteisön hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä työssä jaksamisen turvaamiseksi.

2 varastossa

Lisätiedot