Opetusteknologia koulun arjessa II

2,00 

Kankaanranta, Marja; Vahtivuori-Hänninen, Sanna
978-951-39-4615-9;
Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos
2011

Kirjassa esitellään tuloksia vuosina 2009-2011 toteutetusta kansallisesta Opetusteknologia koulun arjessa (OPTEK) -tutkimushankkeesta. Tutkimushanke on kirkastanut tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön haasteita 2010-luvun Suomessa ja osoittanut käytännöllisellä tavalla sen mahdollisuuksia opetuksessa, opiskelussa ja oppimisympäristöjen kehittämisessä.

Lisäksi hanke on ollut suuntaamassa ja luomassa strategisia linjauksia Suomessa yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön koordinoiman Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa -hankkeen kanssa. OPTEK-hankkeessa on luotu käytännön ratkaisuja, toimintamalleja ja tuotteita tieto- ja viestintätekniikan ja median palveluiden hyödyntämiseen koulun arjessa. Tekes-rahoitteiseen hankkeeseen on osallistunut laajasti tutkimusyksiköitä eri yliopistoista sekä lukuisia yhteistyökumppaneita elinkeinoelämästä, opetushallinnosta ja oppilaitoksista.

Kirjassa tarkastellaan tulevaisuuden osaamista, tieto- ja viestintätekniikan käyttötapoja ja roolia koulun arjessa. Lisäksi kuvataan opetuksen innovaatioita eri oppiaineissa ja erilaisia teknologioita hyödyntämällä. Kirjoittajat syventyvät mobiilioppimiseen, määrittelevät verkostoyhteistyön periaatteita ja tuloksia sekä analysoivat koulujen tietotekniikkapalveluita. Kirja on tarkoitettu opettajille, rehtoreille, tutkijoille ja opetushallinnon päättäjille sekä kaikille tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja koulun kehittämisestä kiinnostuneille.

5 varastossa

Lisätiedot