Olet täällä

Teoria ja traditio

Juhlakirja Pauli Siljanderille
Kivelä, Ari; Sutinen, Ari
978-952-5401-44-8; 1458-1094
Finnish Educational Research Association / Suomen kasvatustieteellinen seura
Research in educational sciences / Kasvatusalan tutkimuksia (42)
2009

Professori Pauli Siljanderin juhlakirjassa tarkastellaan pedagogista traditiota, teoreettista nykykeskustelua, kasvatustieteellisen teorian luonnetta, sen metodologiaa ja kasvatustieteen asemaa laajemminkin. Lähtökohtana on eurooppalainen pedagoginen ja kasvatustieteellinen traditio angloamerikkalaista keskustelua kuitenkaan unohtamatta. Teos nostaa keskeiseen rooliin modernin sivistyskäsitteen sen eri ulottuvuuksineen ja siihen liittyvän kysymyksen kasvatuksen mahdollisuudesta. Tarkastelun keskiössä ovat niin kasvatusajattelun klassikot Rousseau, Schleiermacher, Herbart ja James kuin teoreettisessa nykykeskustelussa vaikuttavat ajattelijat kuten Klaus Mollenhauer ja Axel Honneth. Tämän lisäksi teoksessa hahmotellaan kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologisia suuntaviivoja ja teorianmuodostuksen asemaa ja ehtoja.

Kirjan kirjoittajat ovat professori Siljanderin tutkimusryhmän tutkijoita. Mukaan mahtuu myös muita kasvatustieteen teoreettisista ja metodologisista kysymyksistä kiinnostuneita asiantuntijoita. Juhlakirjan luonteesta huolimatta teos soveltuu niin kasvatustieteen oppikirjaksi kuin kaikille kasvatustieteen peruskysymyksistä kiinnostuneille lukijoille.

Professori Pauli Siljander tunnetaan suomalaisessa kasvatustieteessä tieteenteorian systemaattisena esittelijänä ja edelleen kehittelijänä. Hänen vuosikymmeniä kestäneen ansiokkaan tutkimuksensa muita keskeisiä teemoja ovat kasvatus- ja sivistysteoria sekä kasvatustieteen metodologiset kysymykset. 

27,00 €
Varasto: 
8