Olet täällä

The United Nations child policy

International games of morality and power
Van der Vet, Irina
978-951-39-5271-6; 0075-4625
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (474)
2013

Irina van der Vet pyrkii rakentamaan väitöstutkimuksessaan kokonaisvaltaisen tulkinnan Yhdistyneiden kansakuntien lapsipolitiikasta, jota on rakennettu sen jälkeen kun Lapsen oikeuksien sopimus solmittiin vuonna 1989. Turvallisuusneuvosto ja yleiskokous ovat YK:n tärkeimmät keskustelufoorumit, ja niiden kautta lapset ovat nousseet poliittisiksi elementeiksi kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden agendalle.

- YK on paitsi moraalinen toimija maailmanpolitiikassa myös hegemoninen toimija, minkä johdosta se levittää lähinnä länsimaista lapsi-ideologiaa painostaen yksityisiä valtioita noudattamaan moraalisia velvoitteita lasten suhteen, van der Vet sanoo.

van der Vet'n mukaan tämä johtaa järjestön sisällä kireisiin vastakkainasetteluihin sekä valtioiden välisiin moraalisiin valtapeleihin, jossa vastakkain ovat yleensä hegemoniset valtiot - lähinnä Euroopan unioni ja Yhdysvallat, joita tukevat muutamat muut varakkaat valtiot kuten Kanada, Uusi-Seelanti ja Australia - sekä heikommat perifeeriset valtiot lähinnä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Perifeeriset valtiot pääsääntöisesti kannattavat länsimaista lapsi-ideologiaa julistusten tasolla, mutta käytännössä ne eivät pysty noudattamaan sen normistoa, mikä johtuu niiden rajallisista sosioekonomisista ja hallinnollisista resursseista. Tämä johtaa ns. nimeämisen ja häpäisemisen tilanteeseen, missä eri valtioita ja niiden hallituksia syytetään moraalittomasta politiikasta, mutta myös loputtomiin väittelyihin maailman taloudellisen järjestelmän oikeudenmukaisuudesta, sekä kiistoihin valtiosuvereniteetin merkityksistä.

Valtioiden välisten moraalisten ja poliittisten pelien dramatiikka ja kiivaus helposti nostaa ne julkisuudessa YK:n lapsipolitiikan pääasiaksi. Niiden ohella, tai oikeastaan niistä huolimatta, YK:n pyrkimyksenä maailmanjärjestön ominaisuudessa on kuitenkin parantaa lasten hyvinvoinnin yleistä tasoa. Tämä ei lisää demografisesti lasten määrää, koska heidän elämänlaatunsa paraneminen tekee heistä kustannuksiltaan kalliimpia niin heidän vanhemmilleen kuin heidän valtioilleenkin, mutta se vähitellen lisää mahdollisuuksia kasvattaa uusia sukupolvia, jotka voivat rakentaa oikeuteen perustuvia yhteiskuntia sekä elää rauhanomaisesti monikulttuurisessa maailmassa. Tällainen ajatus on tietysti jossain määrin utopistinen, mutta YK:n toimijat yleisesti ovat varsin vakuuttuneita siitä, että heidän toimintansa päämäärät ovat oikeita ja että he voivat saada aikaan positiivisia muutoksia erityisesti kehittyvissä maissa, missä lapset vielä kärsivät sotilaallisista konflikteista, erilaisista lapsille vahingollisista kulttuurillisista toimintatavoista, sekä välinpitämättömyydestä.

YK:n kykyä luoda uutta informaatiota, joka auttaa valtioita kehittämään parempia toimintatapoja, ei kannata väheksyä. Vähitellen, vuosien kuluessa, YK järjestönä suostuttelee valtioita kohdistamaan yhä enemmän poliittista ja hallinnollista huomiota lapsiin, vähentämään heidän marginalisaatiotaan ja ottamaan vastuuta heidän tulevaisuudestaan. Lasten tulevaisuudesta riippuu valtioidenkin tulevaisuus.

Väitöskirja tutkii analyyttisesti Yhdistyneiden kansakuntien lapsipolitiikkaa. Kyseessä on uusi aihe, josta ei vielä aiemmin ole tehty poliittista tutkimusta. Tutkimuksen arvo onkin monitieteellisessä lähestymistavassa, joka hyödyntää YK:n lapsipolitiikan kannalta relevantteja tieteenaloja: sosiologiaa, juridiikkaa, historiaa, kansainvälistä politiikkaa, geopolitiikkaa ja antropologiaa.

5,00 €
Varasto: 
3