Olet täällä

Searching for the human factor

Psychology, power and ideology in Hungary during the early Ka´da´r period
Laine-Frigren, Tuomas
978-951-39-6535-8; 1459-4323
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in humanities (280)
2016

Tuomas Laine-Frigren tutki väitöskirjassaan Kádárin ajan Unkarin (1956-1989) tiede- ja yhteiskuntapolitiikkaa psykologiammattikunnan kokemuksen kautta. Laine-Frigren osoittaa, että psykologisella asiantuntijatiedolla oli merkittävä rooli 1956 kansannousun jälkeen muotoutuneessa poliittisessa järjestelmässä.

- Usein ajatellaan, että yksilökeskeisinä pidetyt psykologiatieteet olivat kommunistisessa Itä-Euroopassa marginaalissa tai seurasivat Neuvostoliiton poliittisen psykiatrian mallia. Tämä ajatus yksinkertaistaa historiaa. Esimerkiksi Unkarissa moni psykologi osallistui sosialismin reformoimisen projektiin. Sosialistisen ja kansallisen viitekehyksen kohtaamisesta syntyi myös omintakeista psykologista ajattelua.

1950-luvun stalinismista poiketen Kádárin järjestelmää leimasi pragmatismi ja valtioideologian joustavuus. Länsiraja oli Unkarissa suhteellisen avoin, vaikka rautaesirippu toki vaikeutti huomattavasti akateemisen älymystön liikkuvuutta. Puolue julisti jo 1960-luvun alussa, että luokkanäkökulman oli tehtävä tilaa asiantuntemukselle. Osaamista oli tuotava myös lännestä. Sosialistisen yhteiskuntasuunnittelun nimissä psykologia integroitiin osaksi keskusjohtoista tiedepolitiikkaa ja alan moderni eriytymisprosessi alkoi.

Myös sosialismissa oli mielenterveysongelmia

Laine-Frigren osoittaa, että unkarilaiset psykologit seurasivat aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja yhdistivät luovasti omia perinteitä sosialistisesta yhteiskunnasta nouseviin tarpeisiin. Erityisesti lastenpsykologit profiloituivat yhteiskuntaan sopeuttamisen ammattilaisina ja perheiden kasvatusmetodien sivilisoijina. Julkaisuissaan he toivat toistuvasti esiin yksilön näkökulman ja vaativat sosialismin instituutioiden humanisoimista. Taustalla häilyi väkivaltaisesti tukahdutettu kansannousu, Kádárin ajan suurin tabu.

- Psykologisen asiantuntijatiedon arvonnousu liittyi myös stalinistisen politiikan ja kansannousun synnyttämään tarpeeseen legitimoida järjestelmää uusin tavoin. Myös uudenlaiselle sosiaalipolitiikalle oli poliittisen kriisin jälkeen tilausta. Vähitellen ymmärrettiin, että myös sosialismissa oli mielenterveysongelmia, ehkä jopa systeemistä itsestään johtuvia.

Psykologien kokemuksen kautta avautui myös kiinnostavia näkökulmia tiedepoliittisen eliitin ja akateemisen älymystön suhteisiin. Yksilöä tutkivan psykologian asema kollektiivista ihmiskuvaa julistavassa valtiososialismissa oli lähtökohtaisesti ongelmallinen.

- Se minkälaista tiedontuotantoa yksipuoluediktatuurissa tuettiin, tai ei tuettu, liittyi yhtä hyvin puolueen sisäisten poliittisten valta-asetelmien muutoksiin kuin psykologien kykyyn puhua tutkimuksensa yhteiskunnallisen merkityksen puolesta. Moni tieteen ja sen ihanteiden nimeen vannova psykologi koki ahdistavana sen, että poliittisten ja ideologisten kompromissien tekeminen saattoi edistää uralla etenemistä. Tällöin päämäärätietoinen tieteen harjoittaminen saattoi olla kivikkoinen tie, joka vaati tekijältään kutsumusta ja kieltäymystä, jopa vastarintaa.

Laine-Frigren tutki psykologien yhteiskuntasuhdetta tiede- ja aatehistorian menetelmin käyttäen muun muassa arkistomateriaalia, julkaistuja aikalaistekstejä, omaelämäkerrallista aineistoa ja haastatteluja. Hänen mukaansa sosialistisen menneisyyden tutkimusta vaivaavat yhä osin vanhentuneet teoreettiset lähtökohdat.

35,00 €
Varasto: 
10