Olet täällä

Political culture in the Indonesian Parliament

Analyzing parliamentary debates on the regional parliaments 1999-2009
Adiputri, Ratih D.
978-951-39-6247-0; 0075-4625
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (528)
2015

Ratih Adiputrin väitöksessä tutkitaan Indonesian parlamentin, Dewan Perwakilan Rakyat (DPR) poliittista kulttuuria analysoimalla parlamentaarista menettelyä ja keskusteluja alueellisiin parlamentteihin Dewan Perwakilan Rakyat Daerah (DPRD) liittyvistä lakiesityksistä vuosina 1999-2009. Tutkimuksessa käsitellään myös valtakunnallisen ja alueellisen politiikan välistä suhdetta.

Työn aihe on ainutlaatuinen, sillä Indonesian parlamenttia ja poliittista kulttuuria ei ole aiemmin Suomessa tutkittu. Aineistona tutkimuksessa ovat parlamentin pöytäkirjat ja lisäksi siinä analysoidaan keskusteluissa käytettyä kieltä.

Indonesian parlamentti on ollut tunnettu roolistaan kumileimasimena, koska se perustettiin tukemaan toimeenpanevan hallituksen hegemoniaa autoritaarisen hallinnon aikana. Se oli presidenttien Sukarno ja Suharto hallintoa legitimoiva toimielin, jonka jäsenet eivät edustajan tehtävissä koskaan käyttäneet itsenäistä poliittista valtaa. Siitä vastasivat presidentin tarkoin valitsemat, usein sotilaallisen taustan omaavat henkilöt.

Työssä osoitetaan, että Indonesian poliittinen kulttuuri on pyörinyt Hollannin siirtomaavallan, jaavalaisen heimolaisuuden, islamin ja sotilaallisen perinteen ympärillä. Näiden ominaisuuksien autoritaarisella yhdistelmällä näyttää olevan suuri vaikutusvalta maan politiikassa.

Sekä Sukarno että Suharto olivat kotoisin Jaavalta, minkä vuoksi jaavalaisten perinteiden vaikutus näkyy modernin Indonesian poliittisissa instituutioissa ja hallinnossa. Jaavalaiset tavat hyväksyttiin yhteisymmärryksessä kaikkialla Indonesiassa. Suharton hallinnon kaatuminen toi muutoksia johtajuuteen, mutta ei itse järjestelmään. Poliittinen uudistus käynnistyi vuonna 1999, jolloin säädettiin mm. uudet vaali- ja puoluelait. Väitöskirja käsittelee hajauttamispolitiikan ja perustuslain muutosta osana uudistusvaatimuksia.

Eliitin rooli korostuu parlamentin sisällä, jossa johtavat henkilöt sopivat keskenään kysymyksistä, joissa parlamentissa on erilaisia mielipiteitä. Menettely tuo oligarkkisen elementin päätöksentekoon. Perustuslaillinen työ jakautuu useisiin toimielimiin. Lainsäädännön, budjetoinnin, ja valvonnan tehtäviä hoidetaan täysistuntojen sijaan valiokunnissa.

Ratih Adiputri päättelee, että parlamentin toimintaan on juurtunut eliitin poliittista kulttuuria, joka kuitenkin voi muuttua demokratian kannalta positiiviseksi, jos eliitin aloitteesta tapahtuu parlamentaaristen menettelytapojen tarkistaminen ja muutos. Väitöskirja edistää Indonesian politiikan ymmärtämistä ja korostaa, että parlamentin poliittinen kulttuuri on merkittävässä roolissa demokratiakehityksessä.

 

10,00 €
Varasto: 
8