Olet täällä

Liikkuva lapsi, terveempi aikuinen

Finne, Jaakko
978-952-7196-18-2;
Fitra.
2017

Kirja tarjoaa sekä lasten liikunnan terveydellisen, yhteiskunnallisen, sisällöllisen että tulevaisuuden näkökulmatarkastelun. Kirja ravistelee suomalaisen lasten liikunnan stereotyyppisiä mielikuvia ja kliseitä tarkastelemalla lasten liikuntaa nykyaikaisesta näkökulmasta. Kirjassa perehdytään lasten liikunnan arkiympäristöön ja niihin asioihin, joihin me aikuiset voimme vaikuttaa lasten liikkumisen edistämiseksi ilman liiallista rajoitteiden tai määräysten asettamista. Kirjaan on tuotu mukaan myös tuoreet syksyllä 2016 julkaistut lasten liikunnan suositukset varhaiskasvatuksessa.

Kirjan tavoitteena on tukea vanhempia ja kasvattajia vaativassa, alle kouluikäisten ja alakouluikäisten, 4-12-vuotiaiden lasten liikunnallisen aktiivisuuden edistämisen tehtävässä. Teos tarjoaa helppotajuisia ja laadukkaita kuvallisia ohjeita lasten liikuntaliikkeistä. Myös lapset itse voivat hyödyntää kirjan materiaalia omaehtoisessa fyysisessä harjoittelussaan. Kirja tarjoaa siten perheiden lisäksi liikunta- ja terveysalan ammattilaisille tai sellaisiksi aikoville läpileikkauksen nykyaikaisesta lasten liikunnasta ja sen haasteista.

32,90 €
Varasto: 
6