Olet täällä

Kouluviihtyvyys ja siihen liittyvät tekijät peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa

Manninen, Seija
978-951-39-7428-2; 0075-4625
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (612)
2018

Oppilaan kyky solmia ja pitää yllä positiivisia vuorovaikutussuhteita on vahvasti yhteydessä hänen kouluviihtyvyyteensä. Niillä, joilla tämä sosioemotionaalinen kompetenssi oli korkea, kouluviihtyvyys vain lisääntyi entisestään toiselle asteelle siirryttäessä, kun taas keskinkertaisen tai alhaisen sosioemotionaalisen kompetenssin omaavilla nuorilla kouluviihtyvyys laski toisella asteella.

Seija Manninen osoittaa erityispedagogiikan väitöksessään, että vahva sosioemotionaalinen kompetenssi selittää erittäin merkitsevästi kouluviihtyvyyttä ja siihen liittyviä oppilaiden taitoja voidaan kehittää.

- Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen tulisi aloittaa jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksen alaluokilla, sillä kouluviihtyvyyden taso oli 8. luokalla ja toisella asteella kehittynyt jo varsin pysyväksi kokemukseksi, Manninen toteaa.

Oppilas-opettajasuhteen yhteys kouluviihtyvyyteen oli tutkimuksen mukaan myös selkeä ja vahva. Oppilaan kohtaamiseen liittyvä vuorovaikutus sekä rakentava ja kannustava palaute- ja arviointijärjestelmä ovat hyvän oppilas-opettajasuhteen tunnusmerkkejä. Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa korostetaankin entistä enemmän koulua sosiaalisena ympäristönä.

Tutkimuksen mukaan suurin osa peruskoulun kahdeksasluokkalaisista viihtyi melko hyvin tai hyvin (85,4 %). Tytöt viihtyivät paremmin, mutta toisella asteella tyttöjen ja poikien väliset erot kapenivat. Opettajasuhteen laadun kokemus oli vahvassa yhteydessä kouluviihtyvyyteen.

Parhaiten viihtyivät koulussa hyvin menestyneet. Huonoimmin viihtyivät koulumenestykseltään heikommat ja osa-aikaiseen erityisopetukseen osallistuneet oppilaat, joilla ei ollut erityisen tuen päätöstä. Tämä joukko tarvitsisi Mannisen mukaan erityisiä tukitoimia, jotta kouluviihtyvyys paranisi.

Toisella asteella 90,5 % ilmoitti viihtyvänsä hyvin. Varsinkin suhde opettajiin parani siten, että kun 8. luokalla sen arvioi hyväksi kolme neljäsosaa, niin vastaavasti toisella asteella yhdeksän kymmenestä koki suhteen hyväksi. Etenkin poikien suhde opettajiin ja kouluviihtyvyys paranivat ja heidän uupumuksensa väheni. Sen sijaan tyttöjen usko menestymismahdollisuuksiinsa väheni.

 

27,00 €
Varasto: 
11