Olet täällä

Juha Muje

Näyttämöllä ja kulisseissa
Heiskanen, Juha
978-952-291-377-7;
Docendo.
2017

Hetkiä esiripun edessä ja takana.

Karjalaisuus, Pietarsaaren Näyttämö ja vimmainen halu esiintyä. Ne ovat alkuaineet Juha Mujeen yli viisikymmentä vuotta kestäneelle näyttelijän taipaleelle, joka jatkuu yhä - eläkkeelläkin. Uralle on mahtunut lukuisia teattereita, satoja näytelmiä ja vielä huimempi määrä esityksiä.

Koko kansan suosikkinäyttelijä Juha Muje (s. 1950) on elänyt suomalaisen teatterin hurjimmat vuodet. Hän pääsi Teatterikouluun samana päivänä kun täytti 18 vuotta. Teatterikoulusta hänet kiinnitettiin Turun kaupunginteatteriin, jota luotsasivat Ralf Långbacka ja Kalle Holmberg. Alkoi kuusi vuotta kestänyt aika, jota kutsutaan yhä Kotkien kaudeksi ja jossa olivat mukana myös Esko Salminen, Heikki Kinnunen ja Vesa-Matti Loiri.

Muje muistetaan monista suurista rooleista, Seitsemän veljeksen Eerosta komediarooleihin ja Shakespearen traagisiin kuningasnäytelmiin asti. Hän on esiintynyt lukuisissa elokuva- ja televisiorooleissa.

Kirja avaa esirippua ja näyttää välähdyksiä myös Juha Mujeen yksityiselämästä. Hän pitää vaimoaan Pinkeä ja perhettään tärkeänä voimavarana, joka on kantanut häntä vaativassa työssä. Mujeelle mökkeily Somerolla on elinehto, samoin samoilu metsässä koiran kanssa. Muje on eloisa, itseironinen ja hauska tarinankertoja, jonka seurassa lukija ei ikävysty.

14,90 €
Varasto: 
2