Olet täällä

Essays concerning Hume's natural philosophy

Slavov, Matias
978-951-39-6730-7; 0075-4625
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (556)
2016

Matias Slavov tutki artikkeliväitöskirjassaan valistusajan skottifilosofi David Humen (1711-1776) luonnonfilosofiaa filosofian ja tieteen, erityisesti fysiikan, historian näkökulmasta. Hume lukeutuu filosofian tutkituimpien klassikkojen joukkoon.

Tutkimus haastaa kaksi vakiintunutta käsitystä Humen filosofian asemasta tieteen ja filosofian historiassa. Ensimmäinen käsitys liittyy hänen ammatilliseen asemaansa. Omana aikanaan hänet tunnettiin ensi sijassa historioitsijana ja esseistinä. Tästä seuraa kriittinen kysymys: oliko humanistisena filosofina tunnetulla Humella riittävästi pätevyyttä seurata oman aikansa fysikaalista tiedettä? Toiseksi, Humen filosofiaa on yleensä pidetty parantumattoman epäilevänä. Hän analysoi induktiivista ja kausaalista päättelyä varsin kriittisesti. Ensinäkemältä hänen kantansa ei mahdollista rakentavaa suhtautumista empiiriseen tieteeseen.

Slavov osoittaa edellisten kahden oletuksen virheellisyyden. Hume pureutui työnsä keskeisissä kohdissa moniin luonnonfilosofian pulmakohtiin. Hän tarkasteli esimerkiksi seuraavia ongelmia: Mitä ovat luonnonlait? Mikä on sovelletun matematiikan väitteiden, kuten luonnonlakeja koskevien väitteiden, tiedollinen asema? Millä tavalla voimat ovat olemassa?

Nämä analyysit vaikuttivat merkittävästi myöhemmän tieteenfilosofian muotoutumiseen. Humen luonnonfilosofia ei ollut riippumatonta aikansa tieteellisistä vaikutteista, sillä monet hänen näkemyksensä, kuten kokeellisuuden roolin korostaminen tiedonhankinnassa, induktiivinen todistaminen sekä nk. riittävän perusteen periaatteen kritiikki ovat paljon velkaa Isaac Newtonin (1642-1727) painovoimatutkimuksen kokeelliselle menetelmälle sekä hypoteesikritiikille.

Lisäksi Humella on merkittävä rooli tieteen kehityksessä oman aikansa jälkeen. Nuori Albert Einstein (1879-1955) opiskeli Humen filosofiaa 1900-luvun alussa ennen suppean suhteellisuusteoriansa kehittämistä. Teoriansa kehittämisen jälkeen Einstein kertoo lukeneensa Humen filosofista pääteosta ”intohimoisesti ja ihaillen juuri ennen kuin löysin [suppean] suhteellisuusteorian. On hyvin mahdollista, etten olisi päätynyt ratkaisuun ilman kyseisiä filosofisia opintoja.” Einstein hyödynsi Humelta oppimaansa empirististä tieto-oppia argumentissaan samanaikaisuuden suhteellisuudesta, sekä ajan ja avaruuden olemassaoloa koskevaa relationismia muotoillessaan uuden teoriansa. Tämä kriittinen pohdinta avitti Einsteinia luopumaan newtonilaisesta oletuksesta, jonka mukaan aika ja avaruus ovat kappaleista, havaitsijoista ja luonnontapahtumista riippumattomia absoluuttisia rakenteita.

Humen luonnonfilosofia ei myöskään ole parantumattoman epäilevää. Pikemminkin hän pyrki perustelemaan, miten empiiriset ja kausaaliset luontoa koskevat väitteet perustuvat äärimmäisen todennäköisiin ja jopa todistettaviin - joskaan eivät välttämättömiin tai lopullisiin - tosiasioita koskeviin päätelmiin. Hänen maltillinen skeptisisminsä ei näin koske todennäköisiä tai todistettavissa olevia väitteitä, vaan sitä, että näille väitteille voitaisiin löytää jokin viimekätinen metafyysinen tai teologinen peruste.

 

27,00 €
Varasto: 
9