Olet täällä

Domestic dexterity and cultural policy

The idea of cottage industry and historical experience in Finland from the great famine to the reconstruction period
Kraatari, Eliza
978-951-39-6455-9; 0075-4625
University of Jyväskylä.
Jyväskylä studies in education, psychology and social research (544)
2016

Väitöstutkimuksessaan Kraatari havainnollistaa, että kotiteollisuus ei merkinnyt yksinomaan käsityötä vaan sen avulla pyrittiin koulimaan maaseudun vähävaraisista ihmisistä taloudellisesti toimeliaita kansalaisia, jotka ylläpitäisivät modernistista mielikuvaa aidosta kansankulttuurista.

Kraatari tarkastelee tutkimuksessa kotiteollisuusaatteen kulttuuri- ja aatehistoriallista muotoutumista Suomessa 1860-luvun nälkävuosista toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan.

Poliittinen jatkumo katovuosista kansankulttuurin vaalimiseen

Ilmiötä laajasti taustoittava tutkimus esittää, miten kotiteollisuus, maalaiskotien pienimuotoinen käsityötuotanto, alettiin nähdä suotavana toimeliaisuutena maassa, jossa elinkeinolainsäädäntö alkoi vapautua 1800-luvun lopulla. Kotiteollisuus sai erityisen roolin 1860-luvun suurina nälkävuosina.

Tutkimuksessa tuodaan esiin J. V. Snellmanin ponnekkaasti ajama ohjelma, joka velvoitti köyhäintaloihin kerätyt hädänalaiset tekemään käsitöitä hätäavun vastineeksi. Olosuhteissa, jotka usein olivat hyvin karut, menetelmä osoittautui kestämättömäksi. Se loi kuitenkin pohjan poliittiselle traditiolle ja kotiteollisuusaatteen nousulle.

Tutkimuksessa tarkastellaan kotiteollisuuspolitiikan vakiintumista 1800-1900-lukujen vaihteessa. Käsityötä suosittiin etenkin katovuosien köyhäinhoitopolitiikkana ja sitä suositeltiin erityisesti torppareille ja maattomille. 1900-luvun alkuvuosina kotiteollisuudelle vahvistettiin sija valtionhallinnossa: perustettiin kotiteollisuustoimisto ja sinne tarkastajan virka. Liikevoimana toimivat pääkaupunkiseudun säätyläistaustaiset yhdistysaktiivit. Kansanomaista muotoilua edistänyttä kotiteollisuusaatetta kannatettiin erityisen innokkaasti liberalistisen nuorsuomalaisen liikkeen parissa.

Perinteiseen maalaiselämään liitetty kotiteollisuus on toisinaan yksioikoisestikin yhdistetty fennomaniaan, mutta tutkimuksen tarkka lähdetyöskentely osoittaa, että kotiteollisuuden varhaiset edistäjät 1870-luvulla olivat ruotsinkielisiä, uudistusmielisiä liberalismin kannattajia. Heille kotiteollisuuden edistäminen merkitsi kansakunnan vaurauden kasvattamista vapaan talouden hengessä, mutta perinteisiä kädentaitoja arvostaen.

Kovien kokemusten muistot ja katoava alustalaiskulttuuri

Jatkosodan jälkeen vallitsivat materiaalinen niukkuus ja valtavat asutusprojektit. Kotiteollisuutta suositeltiinkin uusille, kymmenille tuhansille pienviljelijöille lisäansion lähteeksi. Kraatari osoittaa, että kotiteollisuuspolitiikka perustui pulavuosilta omaksuttuun kokemukseen käsityöstä kriisiaikojen hätäapuna. Kotiteollisuuskoulutuksella haluttiin kasvattaa maaseutunuorisoa käsityöyrittäjyyteen ja hillitä siten maaltamuuttoa.

Tutkimuksessa esitetään, että kotiteollisuusaate muodosti kulttuuripoliittisen strategian, jonka kautta käsiteltiin paitsi sodan aiheuttamia menetyksiä myös yleisemmin kokemusta modernin murroksesta. Visio kotiteollisuutta nälkätyönään harjoittavasta torpparista alkoi edustaa katoavaa kansankulttuuria. Ylläpitämällä kotiteollisuuden poliittista traditiota käsiteltiinkin muuttuvien yhteiskuntasuhteiden aiheuttamaa luopumisen tuskaa. Käsityöperinteiden ja kädentaitojen merkitystä korostavana kotiteollisuusaate on kulttuuripolitiikkana leimannut käsityksiä suomalaisesta käsityökulttuurista.

 

37,00 €
Varasto: 
7