Empty

Total: 0,00 €

You are here

Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710)

Kuha, Miia
978-951-39-6597-6; 1459-4323
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylä studies in humanities (286)
2016

Miia Kuha tutki väitöskirjassaan maaseudun tavallisten ihmisten uskonnollista elämää. Tutkimus käsittää niin rahvaan osallistumisen kirkkovuoden virallisten pyhäpäivien viettoon kuin kirkon ulkopuolisten pyhien vieton, joka aikakaudella tuomittiin taikauskon harjoittamisena.

Kekri ja Ukon vakat kuuluivat 1600-luvun savolaisten vuoteen

1600-luvun Ruotsin valtakunnassa uskonnonharjoitusta ei pidetty ihmisten yksityisasiana, ja valtio vaati uskonnollista yhdenmukaisuutta. Käytännössä uskonnollista elämää säätelivät myös paikallisyhteisön normit ja perinteet. Savon maakunnassa rahvas vietti paitsi virallisia kirkkovuoden pyhäpäiviä, myös katoliselta ja esikristilliseltä ajalta periytyviä juhlia, kuten Yrjön päivää huhtikuussa, Ukon vakkoja alkukesän kylvöaikaan, Olavin päivää heinäkuussa sekä kekriä loka-marraskuun vaihteessa.

Luterilainen uskonnonharjoitus ja vanhemmat uskonnolliset perinteet kietoutuivat yhteen rahvaan pyhäpäivien vieton käytännöissä. Kirkkovuoden suurimpina juhlapäivinä moni matkusti viemään uhrilahjoja uhrikirkkona tunnetun kirkon alttarille. Uhrilahjoina saatettiin viedä esimerkiksi oravannahkoja ja jopa kokonaisia oravia. Kodeissa järjestettyihin uhriluonteisiin juhliin, jotka liittyivät vanhempien pyhäpäivien viettoon, kerääntyi kotitalouden omaa väkeä sekä usein heidän lisäkseen taloon kutsuttuja vieraita. Pidoissa juotiin runsaasti olutta ja syötiin yhteinen ateria, josta saatettiin ensin ottaa uhrattava osa erilleen. Esimerkiksi Olavin päivään ja kekriin liittyi lammasuhriateria, joka valmistettiin ja syötiin tiettyjä muotoja noudattaen. Myös nämä kirkon ulkopuolella vietetyt juhlat saivat kristillisten vaikutteiden myötä uusia muotoja. Uhripidoissa saatettiin laulaa kirkossa opittuja virsiä ja lukea rukouksia esimerkiksi karjan menestystä pyytäen.

Valtio pyrki kirkon avulla kontrolloimaan väestöä tiukasti. Esimerkiksi säännöllinen kirkossakäynti oli laissa määritelty velvollisuus. Papiston tehtävä oli opettaa alamaisille luterilaisen uskonnon perusteita ja sen mukaista ajattelua. Rahvas ei kuitenkaan omaksunut kirkon opetusta sellaisenaan, vaan se kietoutui niihin käsityksiin, joita ihmisillä vanhastaan oli esimerkiksi pyhästä ja ihmisen suhteesta korkeampiin voimiin. Suuret pyhäpäivät käsitettiin erityisiksi ajankohdiksi, jolloin oli tärkeää käydä kirkossa ja ehtoollisella sekä suorittaa kotitalouden piirissä tiettyjä rituaaleja. Näin luotiin yhteys pyhään ja varmistettiin yhteisön elämän jatkuvuus.

Uskonnollinen elämä oli vapaampaa syrjäseuduilla

Savon maakunnan tarkastelu osoittaa monia huomattavia eroja suhteessa aiempaan tutkimukseen, jossa on käsitelty pitkälti valtakunnan keskusalueita. Valtiovallan ja kirkon harjoittaman kontrollin mahdollisuudet olivat rajalliset, kun siirryttiin syvemmälle sisämaahan. Moni sisämaan asukas asui kaukana lähimmästä kirkosta ja osallistui jumalanpalvelukseen vain vuoden suurimpina pyhinä. Valtakunnan periferiassa uskonnolliset perinteet saattoivat säilyä kauemmin ja muotoutua vapaammin kuin keskusalueilla.

Laajaan tuomiokirja- sekä tarkastuspöytäkirja-aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että reformaation jälkeen tiukentunut kurinpito ja uudet uskonnolliset vaikutteet synnyttivät uudenlaisia kulttuurisia merkityksiä ja käyttäytymistapoja, jotka kuitenkin usein poikkesivat esivallan ihanteista ja tavoitteista. Säilyttääkseen vaikutusvaltansa ihmisten elämässä kirkko joutui hyväksymään käytäntöjä, jotka eivät kuuluneet sen periaatteisiin. Rahvaan pyhäpäiviin liittyvät käytännöt ja rituaalit keskittyivät tutkimuskaudella yhä suuremmassa määrin kirkolle, mutta myös kirkko ja maallinen esivalta joutuivat joustamaan tässä prosessissa.

28,00 €
Stock: 
8