Empty

Total: 0,00 €

You are here

Rajan tiloja

Luonnollisuus, luonnottomuus ja epäluonnottomuus 2000-luvun pohjoismaisissa autofiktioissa
Marttinen, Heta
978-951-39-6292-0; 1459-4323
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylä studies in humanities (259)
2015

Heta Marttisen väitöstutkimus yhdistelee kertomuksen tutkimuksessa paljon käsiteltyjä ja aina ajankohtaisia kysymyksiä fiktion ja todellisuuden sekä todellisen tekijän ja fyysisen kertojan suhteesta, kertojan luotettavuudesta sekä kertomuksen oletetusta luonnollisuudesta ja mahdollisesta luonnottomuudesta.

2000-luvulla ilmestyneitä pohjoismaisia autofiktiivisiä romaaneja analysoimalla tutkimuksessa kartoitetaan tapoja, joilla kirjallisuudessa voidaan sekä koetella että rikkoa luonnollisten arkielämän puhetilanteisiin vertautuvien kerrontatilanteiden määrittämiä rajoja. Samoin voidaan kyseenalaistaa totunnaiset kaunokirjallisen kerronnan konventiot. Voiko luonnollinen puhuja elää ja kertoa elämästään samanaikaisesti? Kuinka luontevaa on puhua itsestään ja omasta elämästään toisessa persoonassa tai passiivissa? Mitä uutta voidaan erityiseen kirjallisuudenlajiin keskittymällä sanoa sellaisista suurista kertomusteoreettisista käsitteistä kuin kaikkitietävyys ja epäluotettavuus?

Tutkimusaineisto muodostuu autofiktiosta, joka on yksi omaelämäkerrallisen kirjallisuuden muodoista. Tutkimuksessa tarkastellaan myös niitä tapoja, joilla kirjailija hyödyntää omaa persoonaansa kertomuksensa materiaalina tai fiktionalisoi oman elämänsä, toisaalta mahdollisia syitä sille, miksi näin tehdään.

Väitöstutkimus osallistuu viimeaikaiseen teoreettiseen keskusteluun kertomusten luonnollisuudesta ja epäluonnollisuudesta. Työn ensisijainen tarkoitus on erilaisia kerronnallisia keinoja ja kieliopillisia piirteitä tarkastelemalla problematisoida luonnollisen ja epäluonnollisen kategoriat sekä hämärtää niiden välistä rajaa.

Nämä kategoriat ymmärretään monitulkintaisen ja tulkinnanvaraisen jatkumon kahtena keskenään vuorovaikutuksessa olevana ääripäänä, joiden välisellä vyöhykkeellä luonnollisuus ja epäluonnollisuus määrittyvät laajemmassa kontekstissa, muun muassa suhteessa lajityypillisiin konventioihin, tekstille ominaisiin teemoihin ja kerrontastrategioihin sekä siihen, kuinka kieltä arkielämän puhetilanteissa käytetään.

Kaunokirjalliset kertomukset ovat pohjimmiltaan kielellisiä ja mielikuvituksellisia rakennelmia. Osaltaan tämä tekee reaalimaailman puitteissa mahdottomat, luonnottomat ja poikkeukselliset esitystavat fiktiossa mahdollisiksi, kertomuksia sävyttää tietynasteinen luonnottomuus. Samalla ja samaisesta syystä, palautuessaan inhimilliseen kieleen ja ihmisluonnolle ominaiseen kykyyn kuvitella asioita kertomukset, sisältyi niihin kuinka outoja ja mahdottomia elementtejä tahansa, ne ovat väistämättä myös perustavalla tavalla niin sanotusti luonnollisia kertomuksia.

Tutkimuksessa kertovalle fiktiolle ominaista jatkuvaa tasapainoilua luonnollisten ja epäluonnollisten kielenkäyttötapojen ja kerronnan muotojen rajapinnalla hahmotetaan neologismin ”epäluonnoton” avulla. Esimerkiksi sinä-muotoista kerrontaa on tavattu pitää outona, epäluonnollisena, epäkonventionaalisena ja fiktiolle ominaisena. Arkielämässä puhumme kuitenkin jatkuvasti toisessa persoonassa sekä käyttäen sinä-pronominia sen yleistävässä ja passiivisessa merkityksessä, jolla viittaamme epäsuorasti itseemme. Sinä-kerronnan ”luonnottomuus” ei kumpua niinkään sen epätavallisuudesta reaalimaailman puhetilanteissa, kuin tavasta, jolla se vastustaa klassisia kertomusteoreettisia malleja ja kategorisointeja. Tutkimuksessa osoitetaan muun muassa tälle kerrontamuodolle merkittävä funktio omaelämäkerrallisen kerronnan keinona.

 

20,00 €
Stock: 
11