Empty

Total: 0,00 €

You are here

"Tekeminen innostaa"

Työntekijöiden psykodynamiikka pienen perheyrityksen sukupolvenvaihdokseen liittyvissä muutoksissa
Savolainen, Sari
978-951-39-5578-6; 1457-1986
Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylä studies in business and economics (141)
2014

Pienissä perheyrityksissä toteutettavat sukupolvenvaihdokset ovat osoittautuneet hyvin haasteellisiksi yritysten jatkuvuuden kannalta. Tutkimuksessa tarkasteltiin omistavan perheen ulkopuolisten työntekijöiden kokemuksia sukupolvenvaihdoksissa. Pienen perheyrityksen ulkopuolisesta työntekijästä voi tuntua, ettei sukupolvenvaihdos kuulu hänelle, ja hän tuntee itsensä tilanteessa ulkopuoliseksi.

Jaksaminen ja ihmissuhteet koetuksella

Sukupolvenvaihdoksilla oli työntekijöiden mielestä vaikutusta heidän päivittäisiin työtehtäviinsä, suhteisiinsa lähimpään esimieheen, yrittäjään sekä työssä jaksamiseen. Vastaavasti työntekijöiden reaktiot suunniteltuihin ja toteutettuihin muutoksiin vaikuttivat siihen, miten yrittäjät ja omistajat toteuttivat sukupolvenvaihdosta. Yrityksessä suunnitellut ja toteutettavat muutokset saattoivat hyvin herkästi näyttäytyä työntekijöille jatkuvuutta ja työpaikkaa uhkaavina. Yrittäjien ja työntekijöiden välisellä vuorovaikutuksella oli suuri vaikutus siihen, millaisina työntekijät kokivat sukupolvenvaihdoksen muutokset.

Työntekijöiden huomioimatta jättäminen, päätöksenteon epävarmuus tai suuret eroavaisuudet ilmoitettujen asioiden ja käytännön tekojen välillä uhkasivat työntekijöiden luottamusta yrityksen johtoon ja yrityksen jatkuvuuteen. Edelleen yrityksen johtamistavoissa tapahtuneet ideologiset muutokset saattoivat vuoroin lisätä kontrollia ja välillä tarjota liikaa vapauksia. Näillä tekijöillä näytti olevan suora yhteys työntekijöiden työssä jaksamiseen ja työmotivaatioon. Jos vastaavasti yrityksen johto huomioi työntekijät ja vuorovaikutus johdon sekä työntekijöiden välillä oli avointa, työntekijät saattoivat kokea muutokset ilmapiiriä piristävinä ja työmotivaatiota lisäävinä. Tällöin heille oli tarjottu mahdollisuus seurata muutosten päätöksentekoa ja joskus jopa vaikuttaa niihin.

Pienissä yhteisöissä ihmiset ovat läheisessä suhteessa toisiinsa ja siten avoin keskinäinen vuorovaikutus johdon ja työntekijöiden välillä on erityisen tärkeää. Omistavan perheen ulkopuoliset työntekijät ovat hyvin vahvasti osallisia pienten perheyritysten sukupolvenvaihdoksiin. Vaikka yrittäjät eivät ottaisi heitä suoranaisesti mukaan muodolliseen päätöksentekoon, työntekijät vaikuttavat epäsuorasti yrittäjien päätöksiin päivittäisen toiminnallisen vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen välityksellä tietoisesti ja tiedostamattaan.

Muutoksessa yhteistyöllä pidemmälle

Sukupolvenvaihdosta harkitsevien perheyrittäjien kannattaa keskustella perheen ulkopuolisten työntekijöiden kanssa sukupolvenvaihdoksen toteuttamisesta ja sen tuomista muutoksista. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että suomalaisissa työyhteisöissä on tarpeen suosia yhdessä ja yhteistyössä saavuttamisen mahdollisuuksia. Kun muutoksia toteutetaan hyvän yhteistyön vallitessa, kaikkien on huomattavasti helpompi hyväksyä ne ja sopeutua niihin. Näin saavutetaan sitoutuminen muutoksiin ja organisaatioon sekä yrityksen yhteisiin päämääriin.

Saadut tulokset ovat tutkimukselle asetetuissa rajoissa lähinnä sovellettavissa pieniin kahden organisaatiotason perheyrityksiin. Sukupolvenvaihdos on vain yksi muutosten osa-alue niiden toiminnassa. Epäonnistuva sukupolvenvaihdos on kuitenkin varmasti merkittävintä uhka perheyrityksen jatkuvuudelle ja vastaavasti onnistuva sukupolvenvaihdos on jatkuvuuden elinehto. Tutkimus on ollut tapaustutkimus ja sen tulokset siten vain varovasti yleistettävissä kontekstiensa ulkopuolelle. Tutkimuksen kohteena on ollut muutos ja sen mukanaan tuomat vaikutukset, ja siksi samankaltaisia asioita voi mahdollisesti ilmetä myös muiden yrityksissä tehtävien muutosten yhteydessä.

10,00 €
Stock: 
8