Empty

Total: 0,00 €

You are here

Kun arktis sulaa

Elämä, kuolema ja politiikka arktisella alueella
Anderson, Alun
978-951-884-465-8;
Art House.
Sitaatti (2)
2010

Ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut maapallon pohjoisimpiin alueisiin nopeammin ja enemmän kuin kukaan osasi ennustaa.

Lumen ja jään sulaminen muuttaa luonnon lisäksi myös alueen valtatasapainoa. Jäämeren reunavaltiot kiistelevät rajoistaan ja oikeuksistaan, ja taistelua käydään myös kaasu-, öljy- ja mineraaliesiintymistä sekä uusien laivaväylien ja kalastusalueiden käytöstä. Poliittis-taloudellisen kamppailun jalkoihin uhkaavat jäädä niin haavoittuva arktinen luonto kuin alueen alkuperäiskansatkin.

Kun Arktis sulaa piirtää monitahoisen ja havahduttavan kuvan siitä, mitä Arktiksella eli Jäämerellä ja sitä ympäröivillä napapiirin pohjoispuolisilla maa-alueilla paraikaa tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Teos kokoaa yksien kansien väliin pohjoisen napa-alueen parhaan asiantuntemuksen mm. politiikan, talouden, luonnontieteiden ja alkuperäisväestön elinolojen alueilta.

25,30 €
Stock: 
1